torstai 6. syyskuuta 2012

Olen kahden pojan äiti. Toinen poika on jo aikuinen ja toinen poika keskellä, ah niin myrskyisän mahtavaa, murkkuikää. Taas on maailma mullillaan. Miten voikin yksi murkkuikäinen aiheuttaa niin kovaa myrskyä, ettei tahdo purjeet pysyä ylhäällä ja uppoamisvaara kolkuttelee joka puuskan jälkeen. Lyhyessä ajassa tunteiden kirjo on todella laaja. Veitsenterällä tanssimista. Kuinka paljon voi luottaa lapseensa, jos luottaa niin sen saattaa menettää, jos ei luota niin menettää taas. Kuinka paljon voi napanuoraa joustaa? Useimmiten huomaa olevansa vedetty 6-0. Nuori on askeleen edellä ja taas joutuu miettimään omaa strategiaansa kasvattajana. On vaikeaa totaalisen kiukun vallassa olla rakastava ja samalla rajat asettava.
Samalla käy omaa murrosikää läpi. Muistelee millainen oli itse murkkuikäisenä. Onkohan siinä mukana joitain tunnejäämiä 30 vuoden takaa? Onneksi murkkuikä ei kestä lopun elämää. Pinnalla ollaan, toistaiseksi.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012


Tapasin aivan ihanan söpöläisen mökillä. Lämmitin saunaa ja navetan nurkassa oli jätesäkki, johon oli klapeja kerätty. Ajattelin tyhjentää sen. Kun siirsin säkkiä, niin alkoi kuulumaan naksutusta ja joku liikkui sisällä. Ensin pelästyin, että käärme. Vein säkin ulos ja kaadoin hanskat kädessä ja kumisaappaat jalassa (liioiteltuako =D) ja siellä oli puiden välissä pohjanlepakko (ystäväni tunnisti). Siinä se naksutteli aikansa ja seurasi tarkkaan koiran liikkeitä. Hetken päästä levitti siipensä ja lehahti lentoon. Toivottavasti hän löysi uuden pesäkolon. Vaikutti varsin nuorelta yksilöltä. Myöhemmin illalla huomasin, että lepakoita lenteli mökin edustalla useampikin.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Havahduin viime viikolla siihen, että miten paljon olemmekaan työkaverien kanssa tekemisissä. Tulin siihen tulokseen, että perheen jälkeen vietämme eniten aikaa juuri työkavereiden kanssa. Työkaverini kuoli viikko sitten äkillisesti ja hän oli muutaman vuoden itseäni vanhempi. Hänen poismenonsa riipaisi todella syvää. Nolottaa ihan tunnustaa, että ihmettelin alkuun miksi kolahti niin lujaa. Kun on mukamas vaan työkaveri. Mutta ollaanhan sitä oltu monta vuotta yhdessä tekemässä työtä. Nyt työpaikalla näkee jatkuvasti merkkejä toisen edesmenneistä läsnäolon hetkistä. Itselleni tuli kirkkaasti kuulokuvia ja kuvia työkaverista, mitä sanoi, missä asennossa istui tai seisoi, miltä näytti.
Koskaan ei voi tietää onko aikaa paljon vai vähän. Aina pitäisi muistaa sopia riitansa ennen nukkumaanmenoa tai miettiä mitä elämässä oikeasti tarvitsee ja millaisilla asioilla on merkitystä. Kuulostaa todella kamalalta ehkä, mutta joskus kun asioiden kanssa olen ollut umpikujassa niin kuvittelen itseni kuolinvuoteelle ja mietin mikä on tärkeää. Helpottaa joskus päätöksentekoa.

"Rakastan valoa,
sillä se näyttää minulle tien.
Siedän silti pimeää,
sillä se näyttää minulle tähdet"

lauantai 1. syyskuuta 2012

Sivuilleni on tullut paljon lukijoita. Tosi mukavaa. Aarrelehden syyskuun numerossa on haastatteluni. Hui, miten jännittävää, kun läväyttää omia ajatuksiaan nimellä muiden luettavaksi. Itse en ole vielä lehteä lukenut. Olen ollut metsän keskellä mökilläni melkein viikon. Tänään palaan kotiini ja huomenna jo töihin. Virallisesti kesä on mennyt ja syksy alkoi tänään.
Hanne ja Satu olivat kommentoineet :) Kiva. Satua kannustan rohkeasti metsänomistajaksi ja -hoitajaksi, jos vaan vähäänkään kiinnostaa. Neuvoa ja apua saa, kun itse aktiivisesti on liikkeellä. Kyllä me naiset pystymme ja osaamme!! Tsemppiä.