sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Havahduin viime viikolla siihen, että miten paljon olemmekaan työkaverien kanssa tekemisissä. Tulin siihen tulokseen, että perheen jälkeen vietämme eniten aikaa juuri työkavereiden kanssa. Työkaverini kuoli viikko sitten äkillisesti ja hän oli muutaman vuoden itseäni vanhempi. Hänen poismenonsa riipaisi todella syvää. Nolottaa ihan tunnustaa, että ihmettelin alkuun miksi kolahti niin lujaa. Kun on mukamas vaan työkaveri. Mutta ollaanhan sitä oltu monta vuotta yhdessä tekemässä työtä. Nyt työpaikalla näkee jatkuvasti merkkejä toisen edesmenneistä läsnäolon hetkistä. Itselleni tuli kirkkaasti kuulokuvia ja kuvia työkaverista, mitä sanoi, missä asennossa istui tai seisoi, miltä näytti.
Koskaan ei voi tietää onko aikaa paljon vai vähän. Aina pitäisi muistaa sopia riitansa ennen nukkumaanmenoa tai miettiä mitä elämässä oikeasti tarvitsee ja millaisilla asioilla on merkitystä. Kuulostaa todella kamalalta ehkä, mutta joskus kun asioiden kanssa olen ollut umpikujassa niin kuvittelen itseni kuolinvuoteelle ja mietin mikä on tärkeää. Helpottaa joskus päätöksentekoa.

"Rakastan valoa,
sillä se näyttää minulle tien.
Siedän silti pimeää,
sillä se näyttää minulle tähdet"

4 kommenttia:

  1. Kuolemasta tulee paljon todellisempi, kun joku lähtee lähipiiristä, varsinkin suurin piirtein saman ikäinen, kuin itse on. Koskaan ei tosiaan tiedä, paljonko sitä aikaa on.

    VastaaPoista
  2. Osanotto suruusi.Kuolema osoittaa elämän ja sen, mikä on tärkeää.

    Minulla on oma karmea tapani nukkumaanmennessä, jos on oikein hankala elämäntilanne ja niin vaikeaa, että tuntee ettei enää selviä. Silloin ajattelen itsekseni, että jos on tarkoitus,että selviän tästä, herään aamuun kuten ennenkin ja jos taas elämäni on tässä, en herää. Jättäydyn siinä korkeamman käsiin ja voin nukkua rauhaisasti.

    VastaaPoista
  3. Kiitos myötäelämisestä.
    On hyvä olla olemassa omia konsteja, joilla selviytyy hankalista ajoista. Toinen tapani on ajatella vain positiivisia asioita hetken. Joskus oikein väkisin joutuu miettimään, että mitä positiivista elämässäni on, mutta aina niitä loppujen lopuksi löytyy useita. Olo kevenee.

    VastaaPoista
  4. Löysin tänään tällaisen blogisivun, http://hidastaelamaa.fi/2011/10/kuolinvuoteella-kadutaan-eniten-ettei-tullut-hidastettua/

    Liippaa hyvin läheltä omaa ajatusmaailmaani.

    VastaaPoista