torstai 6. syyskuuta 2012

Olen kahden pojan äiti. Toinen poika on jo aikuinen ja toinen poika keskellä, ah niin myrskyisän mahtavaa, murkkuikää. Taas on maailma mullillaan. Miten voikin yksi murkkuikäinen aiheuttaa niin kovaa myrskyä, ettei tahdo purjeet pysyä ylhäällä ja uppoamisvaara kolkuttelee joka puuskan jälkeen. Lyhyessä ajassa tunteiden kirjo on todella laaja. Veitsenterällä tanssimista. Kuinka paljon voi luottaa lapseensa, jos luottaa niin sen saattaa menettää, jos ei luota niin menettää taas. Kuinka paljon voi napanuoraa joustaa? Useimmiten huomaa olevansa vedetty 6-0. Nuori on askeleen edellä ja taas joutuu miettimään omaa strategiaansa kasvattajana. On vaikeaa totaalisen kiukun vallassa olla rakastava ja samalla rajat asettava.
Samalla käy omaa murrosikää läpi. Muistelee millainen oli itse murkkuikäisenä. Onkohan siinä mukana joitain tunnejäämiä 30 vuoden takaa? Onneksi murkkuikä ei kestä lopun elämää. Pinnalla ollaan, toistaiseksi.

1 kommentti:

  1. Osaisinpa sanoa jotakin viisasta, mutta minulla ei ole omia lapsiakaan. Joten voimia ja tsemppiä!

    lepakoista on pakko vielä todeta, että kyllä, pohjanlepakko on yleisin. Näin sen kerran Ylläksellä pyydystämässä katulampun valossa hyönteisiä. Muut olen nähnyt niin korkealla, etten ole pystynyt tekemään varmaa lajimäärittelyä.

    VastaaPoista