Olen kulkenut metsissä ihan pikkutytöstä asti. Ehkä sieltä juontaa juurensa, etten pelkää eksymistä. Ei pidä sanoa ei koskaan, mutten ole koskaan eksynyt. Joskus on ollut suunta hakusessa, mutta siihen auttaa yleensä mielen rauhoittaminen tai istuminen kannon nokalla. Olen tehnyt hiljaisen sopimuksen luonnon kanssa. Kunnioitan ja arvostan sitä ja vastaavasti saan samaa takaisin. 

Viime syksynä sienimetsällä ollessani kadotin suunnan. Aurinko paistoi lähtiessä, mutta oli pikku hiljaa mennyt pilveen. Istahdin kivelle ja katselin ympärilleni. Kaukana näkyi jotain vaaleaa ja lähdin kulkemaan sitä kohti. Sielläpä oli runsaasti kanttarelleja. Lähdin taas kulkemaan ja tulin kallion reunalle ja sen alapuolella näin taas ison rykelmän kanttarelleja. Jouduin hieman kiertämään paikalle, keräsin sienet ja nousin ylös katsellakseni ympärille. Samassa jo tunnistin aikaisemmin kulkemani polun. Polkua pitkin pääsinkin tutuille poluille. Olen melkoisen varma, että luonto omalla tavalla "ohjasi" oikeaan suuntaan kera kassillinen kanttarelleja :)

Eilen teimme koiran kanssa pitkän lenkin järven rannalla. Kiersimme niemen ja mäennyppylän eteläpuolelta. Lunta ei ollut enää kuin pieni laikkuja siellä täällä. Pohjoispuolella sen sijaan oli vielä nilkkoihin asti lunta. 

Tämä Tintti seurasi meitä pitkän matkaa lentäen oksalta toiselle ja säkätti kiukuissaan? Olimme ilmeisesti Hänen Valtakunnan alueella luvatta. Koirakin istahti kerran ja katsoi minua ja lintua kysyvästi. En osannut antaa vastausta.

Miten sitä voikaan mieltyä omiin kuviinsa. 

Niitä katsellessa samantien palautuu kuvanottohetken tunnelma, tunne, hajut ja äänet. Pieni sykähdyttävä ja voimaannuttava hetki.

Aurinkoverho on jo ripustettu niin vahvasti, että on aika siirtyä tämän kuvan myötä keväisiin ja kesäisiin kuviin. Hyvästi talvi.

ps. ilahduttavaa huomata, että on uusi lukija/katselija tullut :) Tervetuloa! 

Pitkästä aikaan pääsimme koiran kanssa metsään kävelemään. Lumi on melko mukavasti jo sulanut paikoitellen. Pieni puro solisi mukavasti korviin. Koiran piti mennä puroon oikein makoilemaan. 

Metsässä näkyi peuran, pupun ja ilveksen jälkiä.

Koira oli totaalisen kurainen ja kotiin tultuamme huomasin hänen kantaneen karvoissaan puolimetsää. 

Istut yksin iltaa, lampun päällä on pölyä.

Kylmä sade piiskaa ikkunoita.

Hyvin pienet,

hyvin tärkeät asiat muistin hetteiköstä

nousevat pintaan.

Koira tulee, istuu

antaa kättä

vasenkätinen koira.

Niin kuin mykkä:

puhuu,

eikä puhu.

-H. Anhava-

Ikävöin mökilleni, joka sijaitsee vajaan 300 km:n päässä. Mökki on rakennettu v. -45 ja on edelleen sellaisessa kunnossa. Mökissä on tupa, kamari ja eteinen. Ei sähköä eikä juoksevaa vettä. Läheisestä lähteestä on vesiä kannettu niin kauan kuin minä muistan. Olen jatkanut samaa perinnettä, kun lunastin mökin itselleni v. 2010. Mökki oli aikoinaan isäni kotipaikka. Siellä ollessa olen monesti ihmetellyt, että miten ovat voineet niin alkeellisissa oloissa selviytyä vuodesta toiseen? Tontilla on aikoinaan ollut kolme peltosarkaa, joissa on viljaa viljelty. Pikkuruisessa navetassa on ollut 2-3 lehmää. Niistä ovat ammentaneet elantonsa. Vanhemmat ja seitsemän lasta. Tosin vanhemmat lapset olivat jo muuttaneet omilleen. Silti... en voi käsittää, että miten...
Talvella mökille on mahdotonta mennä. Lunta on yleensä puolisen metriä ja pientä mökkitietä on reilu 200 m. Kuumeisesti odotan lumien sulamista, että pääsen taas keskelle ei mitään ja niin paljon. Lataantumaan ja puuhaamaan. Palaamaan omien alkeellisten perustarpeiden pariin. En osaa edes sanoin kuvailla minkälaisiin fiiliksiin uppoan siellä. Ehkä saan palata lapsuuteni aurinkoisiin ja huolettomiin kesiin. Sen lähemmäksi luontoa ei voi päästä.

Sain tänään hyviä uutisia työhöni liittyen. Tulikin positiivinen päätös työn osa-aikaisuudelle. Olisin halunut virkavapaata, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta. Hyvä näinkin. 

Mennyt talvi on ollut melkoisen uuvuttava ja väsyttävä. Vastoinkäymisten aallokossa yhtenä pelastavana oljenkortena oli ja on innostukseni valokuvaamiseen sekä oma tapani olla vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. 

Nyt on ihana fiilis, kuplivaa iloa. Positiivisuuden siemenet on kylvetty ja nähtäväksi jää mitä kaikkea siitä kasvaa. 

Huutavalle metsä vastaa.

Hiljaiselta se kysyy.

-Paula Sainio-

Elämän aarteet

Elämän aarteet löytää vain 

laskeutumalla syvyyksiin.

Siellä mihin kompastut

on kätkettynä aarre.

Juuri siitä luolasta

johon et uskalla mennä,

löytyykin etsimäsi.

-Joseph Campbell-

Kosken kuohut

VESIsateinen päivä. Otin itselleni haasteen, että sateellakin voi 

löytää kuvattavia kohteita. Tuli lenkkeiltyä samassa upottavassa lumessa. 

Hyvä reisilihasjumppa :)