lauantai 17. maaliskuuta 2012

Ikävöin mökilleni, joka sijaitsee vajaan 300 km:n päässä. Mökki on rakennettu v. -45 ja on edelleen sellaisessa kunnossa. Mökissä on tupa, kamari ja eteinen. Ei sähköä eikä juoksevaa vettä. Läheisestä lähteestä on vesiä kannettu niin kauan kuin minä muistan. Olen jatkanut samaa perinnettä, kun lunastin mökin itselleni v. 2010. Mökki oli aikoinaan isäni kotipaikka. Siellä ollessa olen monesti ihmetellyt, että miten ovat voineet niin alkeellisissa oloissa selviytyä vuodesta toiseen? Tontilla on aikoinaan ollut kolme peltosarkaa, joissa on viljaa viljelty. Pikkuruisessa navetassa on ollut 2-3 lehmää. Niistä ovat ammentaneet elantonsa. Vanhemmat ja seitsemän lasta. Tosin vanhemmat lapset olivat jo muuttaneet omilleen. Silti... en voi käsittää, että miten...
Talvella mökille on mahdotonta mennä. Lunta on yleensä puolisen metriä ja pientä mökkitietä on reilu 200 m. Kuumeisesti odotan lumien sulamista, että pääsen taas keskelle ei mitään ja niin paljon. Lataantumaan ja puuhaamaan. Palaamaan omien alkeellisten perustarpeiden pariin. En osaa edes sanoin kuvailla minkälaisiin fiiliksiin uppoan siellä. Ehkä saan palata lapsuuteni aurinkoisiin ja huolettomiin kesiin. Sen lähemmäksi luontoa ei voi päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti