perjantai 20. huhtikuuta 2012

Telkkä
Ihanaa olen saanut kaksi uutta lukijaa ja Liebster blog-palkinnon =) Olen ihan otettu taas ja mieltä lämmittää kivasti. Kiitos teille! Palaan ko asiaan myöhemmin.

Olen viettänyt hiljaiseloa. Aloitan toukuun alusta osa-aikaisuuden työstä. Viikko töissä ja viikko vapaata. Tähän on johtanut osin työuupumukseni, joka talvella nakersi voimiani. Pitkään olen suunnitellut osa-aikaisuutta työstä. Pohdinnoissa jatkuvasti päädyin siihen, että elämässä on pakko olla muutakin kuin työ. Työskentelen terveydenhuoltoalalla, jossa tehdään jatkuvasti säästöjä. Työntekijät yrittävät jaksaa tehdä työnsä parhaan kykynsä mukaan, vankasti sitoutuen ja vieläpä valittamatta. Työmäärä ja vastuu on toisinaan kohtuuton. Tuntuu, että pyörimme jatkuvan negaation pyörteissä. Itse poden usein eettistä stressiä. En pysty tekemään työtäni niin kuin haluaisin tai toivoisin.
Viime syksynä luin Kaarina Davisin kirjan Rankka kutsumus ja nyt keväällä luin Irti oravanpyörästä. Miten voikaan olla ajatukset ja pohdinnat samanlaisia. On melkoisen vapauttavaa huomata, etten olekaan aivan yksin asian kanssa. Ajattelin että minussa on jotain vialla, kun en meinaa jaksaa tehdä työtäni kunnialla. Koen olevani aivan outolintu, kun en osaa arvostaa hienoja kalliita huonekaluja, astiastoja, merkkivaatteita tai muita sisustusjuttuja. 
Tein omia poikkeuksellisia valintoja, ostin metsää. Haluan hoitaa metsääni ja omilla teoilla ja työllä vaikuttaa luontoon. Avopuolisollani on lampaita, haluan hoitaa niitä. Enemmän ja enemmän arvostan luontoa ja ennen kaikkea itseäni. 
Tiedän millaisia asioita haluan tehdä vapaaviikoillani. Teen asioita omien valintojen ja arvojen mukaan.

4 kommenttia:

  1. Et ole outolintu ollenkaan. Itsekin arvostan enemmän luontoa, terveyttä ja hyvinvointia kuin materiaalista puolta elämässä.

    Reilun vuoden ajan olen oireillut työperäistä stressiä ja alkanut kiinnittämään yhä enemmän huomiota hyvinvointiin niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Tärkeää on huomata väsyminen, uupuminen ja stressaantuminen ennen kuin se menee liian pitkälle.

    Hienoa, että voit hoitaa uupumistasi työn osa-aikaisuuden keinoin, toivottavasti se tuo sen, mitä kaipaat. Itse etsin koko ajan tasapainoa työn tekemiselle sopivan rennosti, omaa kehoa kuunnellen ja samalla sitoutuneen innostuneesti.

    Rentouttavaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
  2. Minä tasapainoilen itteni,kans,kun lähen sauvakävelee,luontoon,siellä mieli lepää ja sielu saa rauhan.Luonnossa samoillen,ihminen aattelee ihan muita asioita,mieli piristyy,saa energiaa elämään!harrastan sauvakävelyä jokapäivä..kaunis telkkäkuva:)Hieno blogi,johon tulla tupsahdin tuolta jostain ja tulen uudelleen♥

    VastaaPoista
  3. Nimenomaan tasapainoilua ja luonto on oiva keino lisäämään tasapainoa. Sitä ei voi edes sanoin kuvailla =)

    Rentoa ja tasapainottavaa olemista teille molemmille!

    VastaaPoista
  4. metsän voima on yksinäistä
    http://www.youtube.com/watch?v=aFDOlpnbIa8

    VastaaPoista